Ihminen,
joka nykyjärjestelmän puitteissa etsii itselleen uutta
kulutushyödykettä, saa elää jatkuvassa huijatuksi tulemisen
pelossa. Epärehellisyys on luonnollinen osa niukkuuteen ja
voitonmaksimointiin perustuvaa rahajärjestelmää. Jos erehdyt
kysymään kauppiaan mielipidettä jostain tuotteesta, et voi olettaa
hänen olevan rehellinen. Hän ei neuvo sinua kulman takana
sijaitsevaan liikkeeseen, jonka tuotteet tietää omiaan paremmiksi
ja edullisemmiksi. Sen sijaan hän valehtelee silmiään
räpäyttämättä oman tuotteensa erinomaisuudesta. Se kuuluu pelin
henkeen, onhan myös kauppiaan elätettävä oma perheensä. Siksi
kaikkien rahajärjestelmän sisällä toimivien ihmisten on paras
olla jatkuvasti hieman varuillaan. Nykyjärjestelmän puitteissa
ihmiseen on mahdoton luottaa, jos hänen mielipiteensä tai
motiivinsa millään tavoin sivuavat rahaa.
Markkinoilla
kaikki keinot ovat sallittuja. Nuoruus, kauneus ja ystävällisyys
ovat muutettavissa rahaksi asiakaspalvelutehtävissä. Jos
tuntematon, hymyilevä ja ystävällinen ihminen lähestyy sinua
kaupungin vilinässä, epäilet välittömästi hänen
tarkoitusperiään – etkä lainkaan syyttä. Hän tahtoo
todennäköisesti myydä sinulle jotain tai hyötyä sinusta jotenkin
muuten. Ennen pitkää ihmiset kaikkialla muuttuvat
ennakkoluuloisiksi, epäileviksi ja töykeiksi.
Niukkuuteen perustuvassa yhteiskunnassa kyse on yleisesti ottaen aina pelistä, jossa toisen rahoihin yritetään päästä käsiksi ilman, että rahan menettäjä tuntee tulleensa huijatuksi. Jos tässä prosessissa ihmisten välille syntyy kiistaa, on oikeuden tehtävä päättää, onko kyse laillisesta vai laittomasta huijauksesta. Kuitenkin kaikki voitonmaksimointiin liittyvä liiketoiminta on pohjimmiltaan aina korruptoitunutta. Rahajärjestelmä on aina omiaan kierouttamaan ihmisten käytöstä.
Kun kirurgi tai hammaslääkäri kertoo potilaalle, että hänen sairautensa vaatii kalliita hoitotoimenpiteitä yksityisklinikalla, potilas ei voi olla täysin varma, onko operaatio varmasti tarpeellinen hänen hyvinvointinsa kannalta vai tahtooko lääkäri vain työllistää itsensä ja parannella siten omaa talouttaan. Potilas ei myöskään voi tietää varmasti, määrääkö lääkäri hänelle parhaita mahdollisia lääkkeitä vai pelkästään sen lääkeyhtiön lääkkeitä, joka tarjoaa hänelle rentouttavimmat vuotuiset koulutuspäivät kylpylässä.
Niukkuuteen perustuvassa yhteiskunnassa kyse on yleisesti ottaen aina pelistä, jossa toisen rahoihin yritetään päästä käsiksi ilman, että rahan menettäjä tuntee tulleensa huijatuksi. Jos tässä prosessissa ihmisten välille syntyy kiistaa, on oikeuden tehtävä päättää, onko kyse laillisesta vai laittomasta huijauksesta. Kuitenkin kaikki voitonmaksimointiin liittyvä liiketoiminta on pohjimmiltaan aina korruptoitunutta. Rahajärjestelmä on aina omiaan kierouttamaan ihmisten käytöstä.
Kun kirurgi tai hammaslääkäri kertoo potilaalle, että hänen sairautensa vaatii kalliita hoitotoimenpiteitä yksityisklinikalla, potilas ei voi olla täysin varma, onko operaatio varmasti tarpeellinen hänen hyvinvointinsa kannalta vai tahtooko lääkäri vain työllistää itsensä ja parannella siten omaa talouttaan. Potilas ei myöskään voi tietää varmasti, määrääkö lääkäri hänelle parhaita mahdollisia lääkkeitä vai pelkästään sen lääkeyhtiön lääkkeitä, joka tarjoaa hänelle rentouttavimmat vuotuiset koulutuspäivät kylpylässä.
Julkisten
terveydenhoitopalveluiden kanssa kilpaileva kaupallinen
terveydenhuolto synnyttää julkiseen terveydenhuoltoon paineen
lisätä hoitoon hakeutuvien potilaiden jonotusaikoja ja madaltaa
palvelun laatua. Yksityinen terveydenhuolto voi loistaa laadullaan ja
sujuvuudellaan vain silloin, kun julkinen terveydenhuolto on
retuperällä. Yksityinen terveydenhuolto myös imee rahan voimalla
puoleensa kaikki kokeneimmat ja koulutetuimmat lääkärit, mikä
myös omalta osaltaan vahvistaa ihmisten mielikuvia julkisen ja
yksityisen terveydenhuollon laatueroista. Vaikka tämä kaikki on
kovin läpinäkyvää ja omiaan heikentämään kansalaisten
samanarvoisuutta ja kokonaisvaltaista hyvinvointia, katsotaan
kehitystä silti läpi sormien. Onhan yksityisen terveydenhuollon
kukoistus hyväksi sekä työllisyydelle että talouskasvulle.
Mikä pahinta, rahajärjestelmän luonnollinen palkkiomekanismi synnyttää kannustimen lääkärille, joka tavalla tai toisella onnistuu pitkittämään asiakkaansa sairautta. Oletetaan, että potilaalla on todettu vaikkapa angiina ja lääkärin tehtäväksi jää miettiä, kumpaa antibioottia hän kahdesta vaihtoehdosta potilaalle määrää. Sitäkö, jonka hän kokemuksensa perusteella tietää tehoavan 50 prosenttiin tapauksista, vai sitä, joka nujertaa taudin 90 prosentin varmuudella? Rahajärjestelmän luoma korruptoitunut palkkiojärjestelmä kannustaa lääkäriä kirjoittamaan potilaalle ensin heikompaa antibioottia ja sanomaan: "Jos angiina ei häviä viikon kuluessa, tulet sitten uudestaan vastaanotolle". Ja näin lääkäri työllistää itsensä myös seuraavalla viikolla ja maksimoi tällä tavoin voittonsa asiakkaan hyvinvoinnin kustannuksella. Ainoa nykyjärjestelmän tarjoama valvontamekanismi tällaiselle korruptoituneelle käytökselle on juhlallisella äänellä lausuttu lääkärinvala. Mitä sellainen takaa?
Se, että rahajärjestelmän luontainen palkkiojärjestelmä tukee lääkärin kieroutunutta käytöstä, on seurausta huonosta yhteiskuntasuunnittelusta. Näin ei tarvitsisi olla. Terveydenhuollon voisi suunnitella myös siten, ettei lääkäri voisi mitenkään hyötyä potilaan terveydellisistä ongelmista.