lauantai 26. marraskuuta 2011

19. Kilpailuyhteiskunnan paradoksi

Taloustieteellinen älykkyys perustuu vapaan kilpailun periaatteille. Wikipedian määritelmä sanalle kilpailu: "Kilpailu on tapahtuma, jossa useat osanottajat pyrkivät pääsemään sovittuun kohteeseen mahdollisimman nopeasti tai taidokkaasti, taistellen toisiaan vastaan." Sovittuun kohteeseen pääseminen tarkoittaa maalia. Kilpailun voittaa se, joka pääsee ensimmäisenä maaliin. Tieto maalin olemassaolosta motivoi kilpailijaa. Kilpailu ilman maalia ei ole kilpailu. Kilpailu ilman maalia on pelkkää tavoitteetonta ponnistelua.

Kilpailun voittaminen tarkoittaa kanssakilpailijoiden kukistamista annettujen pelisääntöjen puitteissa. Markkinataloudessa kilpailun voittanutta tuotantoyksikköä kutsutaan monopoliksi. Mutta kuinka ollakaan, markkinataloudessa voittaminen on kielletty lailla. Niinpä kilpailuyhteiskunta motivoi kansalaisiaan sillä samalla mekanismilla, jolla kepin päähän sidottu porkkana motivoi aasia liikkumaan eteenpäin. Riippumatta tehdyn työn määrästä porkkana pysyy ikuisesti aasin tavoittamattomissa. Markkinatalouden tarkoitus ei ole etsiä voittajia saati päästä maaliin. Sen pääpyrkimys on ikuisesti jatkuvassa kuluttavassa liikkeessä. Sen pyrkimys on ylläpitää kilpailua, joka markkinatalouden tapauksessa ei tarkoita ainoastaan ihmiskunnan tavoitteetonta ponnistelua vaan myös sen itsetuhoa.

Koska kilpailu tähtää aina voittamiseen mutta monopolin estävä lainsäädäntö estää maaliin pääsyn, ovat yritykset taipuvaisia hakeutumaan monopolia lähinnä olevaan markkinarakenteeseen, joka lain sallimissa puitteissa maksimoi voiton. Oligopoli on monopolista seuraava, ensimmäinen laillisesti hyväksytty markkinarakenne, jossa muutama suuri yritys hallitsee suvereenisti jonkun tietyn hyödykkeen tuotantoa. Tämän asetelman pitäisi talousteoreetikkojen laskelmissa johtaa suuryritysten väliseen vapaaseen kilpailuun ja kuluttajan hyötyyn, mutta voiton maksimointiin perustuvassa talousjärjestelmässä oligopoli tarkoittaa sen sijaan käytännössä aina hiljaista kartellia.

Oligopolin muodostama hiljainen kartelli on kuin ennalta määrätty showpainiottelu. Riittää, että yleisölle luodaan vaikutelma kovasta kilpailusta. Koska markkinatalous perustuu voiton maksimointiin, oligopolissa kaikille sen piiriin kuuluville yrityksille on kannattavinta muodostaa hiljainen kartelli, jossa suurimmat yritykset jakavat markkinat keskenään ja pyrkivät siten välttämään liian rajua keskinäistä kilpailua. Hiljaisen kartellin keinoin yritykset pystyvät keskimäärin 20 prosenttia suurempaan tulokseen kuin mihin he pääsisivät ilman vastaavaa järjestelyä.

Jos joku uusi tulokas yrittää vallata markkinaosuutta, kartelli kiristää yhteisellä sopimuksella hinnoitteluaan ja pudottaa yhteisvoimin uuden tulokkaan ulos markkinoilta. Kun ulkopuolinen uhka on torjuttu, hinnat palautetaan alkuperäisille tasoilleen. Markkinatalous ja vapaa kilpailu toimivat käytännössä vain talousteoreetikkojen laskelmissa. Järjestelmä perustuu voiton maksimointiin, ja sen se lopulta myös aina tekee lain hengestä tai moraalisäännöistä riippumatta.

Hiljaisen kartellin synergiaedut pätevät myös muihin voiton maksimoinnin tavoitteisiin. Esimerkiksi tuotteiden pisin sallittu käyttöikä kannattaa sopia yhteistyössä kaikkien markkinoilla toimivien yritysten kesken. Myös lainsäädännöstä päättäviä poliitikkoja kannattaa lähestyä yhteistyössä, jotta tuotteiden valmistaja saadaan vapautettua virhevastuusta mahdollisimman pian. Onhan kaikkien toimialalla kilpailevien yritysten yhteisenä etuna hyödykkeiden mahdollisimman nopea vaihtuvuus ja niiden mahdollisimman alhainen takuuaika. Myös poliitikot ja virkamiehet ymmärtävät tämän – kiihdyttäähän tuotteiden nopea kierto paitsi rahan kiertoa myös talouskasvua, joka taloustieteen logiikan mukaan kääntyy lopulta aina kaikkien ihmisten eduksi.