keskiviikko 2. marraskuuta 2011

1. Talousjärjestelmän lähtökohta



Talouden käsite kattaa kaiken sellaisen inhimillisen toiminnan, joka liittyy tavaroiden ja palvelujen tuotantoon, jakeluun, vaihtoon tai kulutukseen. Yksinkertaisimmassa muodossaan talous perustuu omavaraistalouteen. Tyypillisenä esimerkkinä omavaraistaloudesta voisi toimia maanviljelijäperhe, jossa pieni joukko ihmisiä valmistaa itse kaikki tarvitsemansa hyödykkeet eikä siten ole riippuvainen muista talousyksiköistä. Omavaraistalous ei harjoita vaihdantaa eikä se sen vuoksi tarvitse myöskään rahaa vaihdon välineeksi.

Elämä muinaisessa omavaraistaloudessa oli ravinnon, työn ja elämänlaadun puolesta tasaisen heikkoa ja yksipuolista. Maanviljelijäyhteisön jäsenet olivat kehittyneet kohtalaiseksi kaikissa töissä, mutta koska heidän oli tehtävä kaikki työt itse, heille ei jäänyt aikaa kehittyä erityisen hyväksi missään tietyssä työtehtävässä.

Ajan saatossa lähellä toisiaan asuneet maanviljelijäyhteisöt saattoivat havaita, kuinka joku yhteisön jäsen oli kaikkia muita taitavampi esimerkiksi sepän työssä. Hänellä saattoi olla luontaista lahjakkuutta siinä määrin, että naapuruston viljelijät, metsästäjät ja kalastajat toivat hänelle omia töitään ja korvasivat hänen vaivansa viljalla, lihalla ja kalalla. Näin yksi viljelijöistä saattoi jättää kokonaan maanviljelijän työn ja ryhtyä päätoimiseksi sepäksi.

Kun sepän ammatti oli ulkoistettu yhdelle ihmiselle, ei muiden enää kannattanut kuluttaa aikaansa metalliesineiden valmistamiseen. Sen sijaan heille jäi nyt enemmän aikaa kehittyä taitavaksi oman ammattinsa harjoittamisessa. Vastaavasti myös seppä pääsi nyt hiomaan taitojaan kokopäivätoimisesti. Pian huomattiinkin, että vaikka yksi maanviljelijä oli poistunut vahvuudesta, ei se kuitenkaan ollut laskenut ihmisten hyvinvointia. Päinvastoin. Kun yksi luontaista lahjakkuutta omaava seppä erikoistui valmistamaan kaikki lähitienoon metsästys-, pyynti- ja maanmuokkausvälineet, kaikkien alueen asukkaiden työvälineiden laatu parani, mikä näkyi välittömästi myös parantuneina satoina ja saaliina. Parantunut tietotaito ja työnjako näkyivät siten suoraan ihmisten parantuneena hyvinvointina.

Lopulta sepällä oli varaa ylläpitää jopa muutamaa oppipoikaa, jotka pitivät huolen ammattiin kuuluvista rutiinitöistä samalla kun mestari itse keskittyi yhä vaativimpiin työsuorituksiin. Tällä tavoin sepän vuosikymmenten työkokemus ja ammattitaito siirtyivät luonnollisella tavalla seuraavalle sukupolvelle, joka puolestaan siirsi sitä edelleen uusille alueille ja uusille sukupolville.

Tällä samalla periaatteella syntyivät ja kehittyivät myös muun muassa räätälien, suutarien ja muiden käsityöläisten ammattikunnat. Erikoistuminen maanviljelyyn, karjanhoitoon ja erilaisiin käsityöläisammatteihin sai ihmiset asettumaan paikoilleen ja synnyttämään yhä suurempia pysyviä asutuskeskuksia.

Luontaistalouden jälkeen talousjärjestelmän kehityksen seuraava vaihe olikin erikoistuminen ja vaihdantatalous. Ihmiset ymmärsivät, että erikoistumisen ja vaihdon avulla hyödykkeiden laatu ja määrä kasvoivat ja ne saatiin jakautumaan tasaisemmin yhä useampien ihmisten kesken.

Vaihdantatalous oli kuitenkin hankalaa. Vaihtaisikohan naapuri hevosensa kolmeen lampaaseen? Tai jos kalastajalla oli ylimääräinen kala, jonka hän tahtoi vaihtaa vaikkapa jauhoihin, ei mylläri välttämättä ollutkaan valmis vaihtamaan jauhojaan kalaan. Ehkäpä myllärillä oli kalaa jo omasta takaa ja hän kaipasikin suolaa kalansa säilömiseen? Siinä tapauksessa kalastajan oli ensin etsittävä jostain henkilö, joka omisti suolaa ja oli halukas vaihtamaan suolansa kalaan. Vasta onnistuttuaan suolan hankinnassa saattoi kalastaja marssia myllärin puheille ja toteuttaa alkuperäisen aikeensa jauhojen hankinnasta.

Vaihtotalous oli hidasta ja kömpelöä. Syntyi tarve yhteiselle vaihdon välineelle, arvon mitalle ja arvon säilyttäjälle. Syntyi tarve rahalle.



                                        Edellinen                           Seuraava                           
                                                               Alkuun